Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Taikamajakat-blogi.

Lisätty 08.05.2021

Majakkaharrastajat heräilevät talvihorroksesta, katse kohti majakoita.

Hyydyttikö pitkä talvi majakkainnostuksen? Ei huolta, sillä uusi majakkakesä alkaa olla käsillä. Toki niissä puitteissa, joissa koronarajoitukset sen suo!

Harva harrastus on yhtä monipuolinen ja vivahderikas kuin majakkaharrastus. Itse kukin voi panostaa siinä juuri niihin osa-alueisiin, jotka kiinnostavat. Merellinen ympäristö ja luonto, saaret ja luodot ihastuttavat. Majakkatornit ovat huikeita rakennustaidon näytteitä ja usein tunnettujen arkkitehtien suunnittelemia. Majakoiden historia ja entisaikojen majakanvartijoiden sekä heidän perheidensä tarinat, vaikka välillä varsin karut ja synkät, kiehtovat ja inspiroivat ihmismieltä.

Mikäli erityisesti arkkitehtuuri ja historia kiinnostavat, niin kannattaa tutustua majakkakirjallisuuteen. Suomen majakoista löytyy upeita koontiteoksia ja joidenkin majakoiden tarinoita on avattu myös ihan omissa kirjoissakin. Järkälemäiset teokset kuten Seppo Laurellin legendaarinen Suomen majakat avaavat kattavasti majakoiden kirjon, joka kotimaassa on tai on joskus ollut. Kevyempää luettavaa majakkakattauksesta löytyy muun muassa majakkaseuran nettisivulta. Siellä on edellä mainittuun teokseen perustuva listaus majakoista, perustietoa niistä sekä myös linkkejä majakoista kertoviin Yle Areenassa oleviin mielenkiintoisiin dokumenttielokuviin.

Majakoilla käynti ei edellytä omaa venettä. Kesäkaudella säännöllistä risteilyliikennettä on tarjolla matkailukäytössä oleville majakoille. Lisäksi joillekin majakoille järjestetään yleisöretkiä muutamina päivinä kesässä. Hyvä huomata kuitenkin, että kaikkiin majakoihin ei pääse sisälle, vaikka saarelle meno onnistuisikin. Vinkkaan tämän jutun lopussa kolmesta majakasta, joille on risteilyjä ja joissa pääsee kiipeämään tornin huipulle asti. Majakoiden kotisivuilta ja kaupunkien matkailusivuilta saa tarkempaa tietoa siitä, miten ja milloin majakoilla voi vierailla ja miten koronarajoitukset vaikuttavat. Joissakin paikoissa voi myös yöpyä joko itse majakassa tai saarella olevissa muissa rakennuksissa kuten vanhoissa luotsitaloissa tai majakanvartijoiden asunnoissa. Tärkeää on tiedostaa, että sää oikeasti vaikuttaa majakkaretkien toteutumiseen, ennen kaikkea tuuli. Jos puhuri nousee luokkaan 12-15 m/s ja tapauksesta riippuen jo pienemmissäkin lukemissa, rantautuminen majakalle ei onnistu ja risteilyt perutaan. Se on harmi, muttei mitään silloin voi. Olen tämän itsekin kokenut. Sopeutuvuus elämän realiteettien edessä on eittämättä etu majakkareissaajalle. Varasuunnitelmien teko kannattaa ja aina ei ole fiksua lähteä merta edemmäs kalaan. Suomen vaihtelevien kelien takia voikin olla ensi alkuun paras vaihtoehto katsastaa oman lähiseudun majakat.

Kaiken kaikkiaan majakkaharrastus sopii monille. Lapset rakastavat perheen yhteisiä lomaseikkailuja salaperäisillä majakkasaarilla. Hiljaisuutta ja rauhaa janoavalle retriitti lyhtykojun loisteessa meren syleilyssä voi olla kauan kaivattu unelma. Sisä-Suomen kaupunkiasujalle meri ja majakat voivat niin ikään olla eksoottinen kokemus vertaansa vailla. Edes kerran elämässä kannattaa tehdä irtiotto ja sukeltaa johonkin ainutlaatuiseen.

Tänä päivänä majakat ovat uhanalaisia, ja ne ovat katoavaa kulttuuriperintöä. Tekniikan kehittyminen, modernit navigointi- ja paikannusjärjestelmät ovat tehneet majakat pitkälti tarpeettomiksi merenkulun kannalta. Suomessa ja maailmalla on kuitenkin yhä vielä toiminnassa olevia vanhoja majakoita.

Yksi tällainen vielä valoa antava on Isokarin majakka, Kustavissa Uudenkaupungin edustalla. Kesä 2020 oli Isokarin majakalle varsin merkittävä, sillä sille tehtiin mittava peruskorjaus. Se on harvinaista herkkua sillä edellisestä operaatiosta lienee aikaa jo lähes sata vuotta. Olisipa kiinnostavaa nähdä nyt komea kasvonsa pessyt majakka! Kohde sopii hyvin luontoihmisille, sillä kookkaalla saarella on rikas luonto ja kasvillisuus. Hyvää peruskuntoa tarvitaan. Venesatamasta on majakalle matkaa ainakin kilometri ja itse majakassa on noin 200 porrasaskelta. Omasta vierailustani Isokarissa on jo aikaa. Olen kirjoittanut siitä tähän blogiin 3.1.2019 jutussa nimeltä Isokarin majakkasaari inspiroi Taikamajakat-kirjan seikkailuja.

Bengtskär ja Söderskär ovat matkailukäytössä olevia käytöstä poistettuja majakoita. Olemukseltaan ne poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä, vaikka kumpikin sijaitsee puuttomalla karulla luodolla. Peruskuntoa tarvitaan näissä kohteissa torniin kiipeämisessä, muuten liikkuminen on aika rajallista. Ole varovainen veden pieksämillä luodoilla, sillä ne voivat olla liukkaita! Söderskär sijaitsee Porvoon edustalla ja risteilylle pääsee Sipoosta ja Helsingistä, joten kyseessä on pääkaupunkiseudun aloittelevalle majakkaharrastajalle optimaalinen kohde. Se on kiinnostava myös perheille, sillä keikkuva riippusilta on lasten suosikki. Itsekin taisin ihastua siihen, koska kas kummaa riippusiltojen riemua on valunut sekä ensimmäiseen että toiseen Taikamajakat-kirjaan. Söderskär oli ensimmäinen majakka, jossa olen vieraillut sisällä ja käynyt huipulla asti. Tämän blogin 6.3.2020 jutussa SE ensimmäinen majakkaretki on lisää Söderskärin kokemuksia.

Minkä majakan luulet ihmisten mainitsevan, jos heitä pyytää nimeämään yhden suomalaisen majakan? Noh, se on melko varmasti Bengtskär, ellei vastaaja ole nimenomaan majakkaharrastaja. Monille se on ainoa majakka, jonka he tietävät nimeltä ja ulkonäöltä, tuo harmaa kivilinna tyrskyjen keskellä. Bengtskärillä käynti on ehdottomasti vaikuttava kokemus kaikkinensa. Sen historia sotien melskeissä on myös ainutlaatuinen. Minulle Bengtskär oli järjestyksessä toinen majakkakohde Söderskärin jälkeen. Olin odottanut sinne pääsyä pitkään. Miltähän tuntuisi palata noihin maisemiin melkein kymmenen vuoden jälkeen?

Kaikki edellä mainitut kolme majakkaa sijaitsevat melko kaukana merellä, joten venematkaan menee yhdestä kahteen tuntia aikaa yhteen suuntaan. Meri-ilmastosta pääsee siten nauttimaan oikein kunnolla. Suosittelen kerrospukeutumista. Kohteissa on myös jonkin verran palveluja tarjolla tosin kuin saarilla, jotka ovat vain muutamana päivänä kesässä avoinna yleisölle.