Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Taikamajakat-blogi.

Lisätty 26.01.2021

Lumen lumoa.

Miten virkistävää, kun tänä vuonna tammikuu yllätti pitkästä aikaa ihan kunnon talvella jopa etelärannikkoa myöten. Aivan lumouduin ensimmäisten lumisateiden jälkeen lumivaippaan kietoutuneista maisemista. Miten upealta merenrannalla näyttikään ensimmäisten lumisateiden jälkeen.

Vuosi sitten tammikuussa ei lumesta ollut mitään tietoa. Olen 7.1.2020 blogitekstissä kirjoittanut näin: Vuosikymmenen ensimmäiset askeleet jäävät mieleen siitä, että Suomenlahden rantakalliot loistivat karun paljaina, havupuut ja sammalet huokuivat raikasta vehreyttä. Kallioilla kipristelevissä katajissa näkyi niin vihreitä kuin tummiakin marjoja (käpyjä), ja meriveden kuohupäät velloivat kuin keväällä. Poikkeavassa talvimaisemassa auringonlasku näytti silti upealta.

Kaiken kaikkiaan vuosi sitten maailma näytti kovin erilaiselta. Uusi vuosikymmen oli alkanut ja sitä mietti, mitä se tuo tullessaan. Nyt koko maailma tietää, mitä se ainakin toi tullessaan. Samaisessa vuoden takaisessa blogitekstissä olen myös kertonut ruotsalaisen Magnus Rietzin syksyllä 2020 julkaistusta loisteliaasta majakkakirjasta Fyrar runt Östersjön, jossa on kuvattuna yhteensä 181 majakkaa Itämeren rannoilta: Ruotsista 52 kpl, Tanskasta 22 kpl, Saksasta 17 kpl, Puolasta 17 kpl, Liettuasta 2 kpl, Latviasta 10 kpl, Virosta 21 kpl, Venäjältä 18 kpl ja Suomesta 22 kpl. A4-tiiliskivi käsittää yli 415 sivua, melko vähän tekstiä ja paljon kuvia. Kiinnostavaa on, että Rietzin eepoksesta on nyt viimein helmikuussa tulossa myös suomenkielinen painos nimeltään Itämeren majakat. Ennakkokuvien pohjalta kirjan kanteen näyttää nyt päässeen ahvenanmaalainen Lågskärin majakka. Ruotsinkielisessä painoksessa on Tahkunan majakka Virosta.

Olethan huomannut, että tänä vuonna Lukurauhan päivää vietetään helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina 7.2. Päivän tarkoituksena on rauhoittaa koko päivä kirjojen lukemiselle muodossa tai toisessa yksin tai yhdessä.  Aloin jokin aika sitten lukea Virginia Woolfin klassikkoteosta Majakka, mutta muut kiireet ovat painaneet päälle ja en vielä ole päässyt sitä loppuun asti. Olisipa mukavaa, jos tuolloin 7.2. ehtisi rauhoittaa aikaa siihen.