Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Taikamajakat-blogi.

Lisätty 30.08.2020

Taikamajakat ja Helttakeisari, kurkistus kirjan kanteen.

Uusi seikkailukirja Taikamajakat ja Helttakeisari on solahtanut visuaaliseen ulkoasuunsa ja on nyt kansissa! Julkaisupäivä alkaa olla pian käsillä. Kurkista ihmeessä mallikirjan kantta jo nyt kuvagalleriassa!

Kirjan kannesta sanotaan, että se on kirjan käyntikortti. Lasten- ja nuortenkirjojen sekä tietokirjojen ulkokuori antaa usein suoraan viitteitä kirjan sisällöstä, mutta aikuisten romaaneissa kannet saattavat olla hyvinkin abstraktin oloisia tai pelkistettyjä. Niiden perusteella ei juuri ota selvää, mistä kirja todella kertoo. Makuasioista ei tunnetusti voi kiistellä. Yksi lukija tykkää yhdenlaisista ja toinen toisenlaisista kansista. Joka tapauksessa kirjan kansi on tärkeä, sillä se luo ensivaikutelman kirjasta.

Taikamajakat ja Helttakeisari sekä aiemmin ilmestynyt Taikamajakat muodostavat Tuikkulahden tarinat -kirjaparin. Niinpä on luonnollista, että kirjojen kannet ovat tyyliltään samanlaisia ja niissä on samantapaisia elementtejä. Toinen teos on itsenäinen jatko-osa ensimmäiselle. Merellisissä seikkailutarinoissa on mukana fantasian aineksia, ja niiden syntyä on innoittanut omakohtainen majakkaharrastukseni. Vaikka tarinat ovat fiktiivisiä, niistä voi löytää yhtymäkohtia todelliseen majakoiden maailmaan.

Entäpä takakannen esittelyteksti? Alla ote makusteltavaksi Taikamajakat ja Helttakeisari -kirjasta.

Sukella seikkailuun Tuikkulahden sankarien seurassa! Suiston kaupungissa vietetään perinteisiä karnevaaleja, mutta Laurista Mahdin päivä on oudoin ikinä. Pormestarin juhlapuhe ei lupaa hyvää Tuikkulahden taikamajakoille. Ovatko tempputaikurit tulleet tiensä päähän? Miksi myrskykyyhkyt kärkkyvät majakoita? Sukujen väliset vanhat ristiriidat pulpahtavat pintaan. Koston kierre vyöryy voimalla Laurin ja hänen läheistensä yli. Mikä tai kuka on kaiken takana? Helttakeisariko?