Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Taikamajakat-blogi.

Lisätty 22.12.2018

Mitä ne taikamajakat oikein ovat?

Majakoiden ympärillä leijuva salaperäisyyden verho vetää puoleensa. Sen taakse tekee mieli kurkistaa, haistella historian havinaa, kuulostella tarinoita, ihastella ainutlaatuista arkkitehtuuria ja lopulta pysähtyä maistelemaan merellistä maisemaa. Ei ihme, että tulitornit ovat satojen vuosien ajan kutkuttaneet ihmisten mieliä ja ajatuksia. Merenkulkua turvaavista huikeista rakennustaidonnäytteistä ovat inspiroituneet niin kirjailijat ja taitelijat kuin monenmoiset seikkailijat sekä nykyaikana ihan melko tavalliset turistitkin. Jokainen majakka on ainutlaatuinen yksilö, mikä tekee niiden bongailusta erityisen mielenkiintoista.

Tyypillinen majakka?  No, sellainen symmetrisen pyöreä korkea torni, jonka laella on lyhtykoju valolaitteistoineen, ja aivan ylimpänä majakan hattu. Ehkä, mutta todellisuudessa majakoita löytyy vaikka minkälaisia. Niitä on rakennettu esimerkiksi tiilestä, raudasta tai betonista. Valottomat tunnusmajakat eli pookit, valomajakoiden ”esi-isät”, ovat usein puisia. Pyöreiden tornien ohella löytyy nelis-, kuusi tai jopa kahdeksankulmaisia majakkatorneja. Jotkut majakat muistuttavat tai ovat kirkkoja, linnoja, linnoituksia tai kummitustaloja. Majakoiden oheen on monesti rakennettu asuinrakennuksia majakanvartijoita ja heidän perheitään varten. Kaiken kaikkiaan majakat voivat olla kalsean rumia tai valtavan kauniita historiallisia monumentteja. Hillittyjen valkoisten tornien lisäksi ihastusta herättävät raikkaan värikkäiksi maalatut ja kuvioidut, lukuisin yksityiskohdin koristellut majakat.

Maailman merkittävimmistä ja kauneimmista majakoista kertovassa kirjassa Majakat ympäri maailmaa (Komet) on kuvattu noin 300 majakkaa. Suomen runsaasta valikoimasta mukaan on päässyt seitsemän hienoa ja omaperästä lajinsa edustajaa: Nahkiainen, Tankar, Märket, Lågskär, Bengtskär, Porkkala ja Söderskär. Kustakin kohteesta on värikuva ja muutaman lauseen lyhyt kuvaus sekä perustietoja, kuten korkeus/kantomatka, sijainti ja toiminnassa (vuodet). Kirjaa selailemalla saa mittavan käsityksen majakoiden moninaisesta luonteesta ja ulkonäöstä, ja mikäs sen mukavampaa kuin tehdä matkoja maailman majakoille keskellä talvea omalta kotisohvalta! Suosittelen!

Majakat ovat olleet oman elämänsä supersankareita ja tempputaikureita, jotka ovat selviytyneet iät ajat mitä hankalimmissa ja hurjimmissa olosuhteissa, maininkien melskeessä ja tyrskyjen temmellyksessä. Ne ovat pelastaneet lukemattomia laivoja tuhoilta ja haaksirikoilta. Ja öinen majakka, valo yössä! Se on kerrassaan taianomainen! Katso kuvia kuvagalleriasta!

Avainsanat: majakkakirja, majakat, Taikamajakat